Album: Cruising-Helsinki 2 5 2003
Back



HELSINGIN CRUISING 2.5.2003

Helsingin cruising oli 2.5.2003 ja ne olivat ajokauden toiset cruisingit, mutta varsinaisesti ensimmäiset kun huhtikuussa satoi lunta cruising illassa enkä tiedä oliko kaupungilla silloin ketään! Aloitimme illan perinteisesti parkkeeraamalla Ursulan parkkiin klo 21.00 aikoihin. Siellä näkee alkuillasta eniten tuttuja ja tuntemattomia. Väkeä oli paikalla runsaasti henkilöluku oli varmasti tuhansissa ja autojakin oli varmasti useampi sata. Cruisingeissa liikkuu myös paljon sellaista väkeä jotka eivät välttämättä ole liikkeellä millään jenkillä tai edes omista sellaista mutta osallistuvat fiiliksen vuoksi, ja näkeehän kaupungilla silloin eniten jenkkejä! Osallistujia oli ihan laidasta laitaan nuoria, vanhoja ja kaikkea siltä väliltä. Sama pätee myös ihmisten ikäjakaumaan! Tässä on muutama kuva illasta valitettavasti kameramies ei oikein ollut tehtäviensä tasalla ja kuvien lopputulos on "tyydyttävä", toivottavasti näistä kuvista välittyy se huoleton fiilis joka on parhaimmillaan cruisingeissa. Nähdään taas kesäkuun alussa jolloin cruisingit on 6.6 perjantaina. Palaamme seuraavien cruisinkien jälkeen asiaan taas uusilla kuvilla. Siihen asti muistakaa ajaa kaasu pohjassa!

Epävirallisen viralliset cruisingpäivät ovat seuraavat: 6.6, 4.7, 1.8, 5.9, ja 3.10

VanHan porukat tapaavat jokaisissa cruisingeissa klo 21.00-21.30 välisenä aikana Ursulan parkissa josta ajellaan enemmän tai vähemmän letkassa pitkin kaupunkia!


Hesa cruising Usrulan parkki

Hesa cruising Usrulan parkki

Hieno De Soto farkku

Hieno De Soto farkku

Illan paras burnis (oli muuten idan ihme)

Illan paras burnis (oli muuten idan ihme)

Jaahallin parkkis (Vakea riittaa)

Jaahallin parkkis (Vakea riittaa)

Juhalan tuntua

Juhalan tuntua

Juhlahumua (aina on joku edessa)

Juhlahumua (aina on joku edessa)

Paikalla oli runsaasti porukkaa

Paikalla oli runsaasti porukkaa

Vilaus Teemu Immosen Challengerista

Vilaus Teemu Immosen Challengerista

burnista

burnista



Photo album generated by album from Dave's MarginalHacks on Sat May 24 11:22:31 2003