|
Syysretki Tampereelle tehtiin tällä kertaa käyttöautolla. Tutustumisajo
Nanden uudella rodilla olisi kyllä houkutellut, mutta laiskoina
päädyimme uudemman kaksiovisen kyytiin.
Tapahtuman tarjonta oli tuttua Tampereen romutoria, paljon myyjiä ja
älyttömän kylmä. Paljon ei kauppiaiden varallisuutta tällä matkalla
lisätty, mutta kyllähän tuolta jotakin aina mukaan lähtee. Syys-swappi
on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä ajokauden viimeisista tapahtumista,
joten sinne tulee lähdettyä melkein enemmän tavan kuin osien tarpeen
vuoksi.
Ensi vuonna taas!
|